Olen asunut Olarissa jo 20 vuotta, ja vuosien aikana seurakunnasta on tullut minulle tärkeä osa elämää. Olen pappi ja tuottaja. Usko on opettanut minulle armollisuutta, keskeneräisyyden hyväksymistä ja sitä, että uskolle voi olla monenlaisia tapoja. Haluan rakentaa kirkkoa, jossa ihmiset kohdataan aidosti ja jossa jokainen voi tuntea olevansa tervetullut. Tasa-arvon toteutuminen kirkossa on minulle tärkeää – sen pitää näkyä sekä puheissa että teoissa.
Olarin seurakunta on tarjonnut minulle vuosikymmenien aikana lämpimän kotiseurakunnan, jossa olen toiminut 1990-luvulla isosena ja kerhonohjaajana ja 2000-luvulla luottamushenkilönä. Työkseni opetan suomen kieltä ja kirjallisuutta yläkouluikäisille. Minulle erityisen tärkeää seurakuntatyössä on, että nuorten tarpeita kuullaan ja heitä tukemaan ohjataan riittävästi resursseja.
Olen 55-vuotias ja koulutukseltani juristi. Toimin tällä hetkellä suuren, yhteiskunnallisesti merkittävän yrityksen tietosuojavastaavana. Asun Niittykummussa kahden täysi-ikäisen lapseni kanssa, vanhin asuu omillaan. Minua kiinnostaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Haluan toimia jämäkkänä päätöksentekijänä ja tuoda kirkon lähemmäksi meitä jokaista. Kirkko tarjoaa perinteisten toimitusten lisäksi lakisääteisiä palveluja, sosiaali- ja kriisiapua sekä perhe- ja ihmissuhdepalveluita. Vapaa-ajalla mm. golfaan puolisoni kanssa ja neulon villapaitoja.
Olen asunut Olarissa koko elämäni, joten maisemat ovat vaihtuneet vuosien varrella vähemmän kuin monet naapurit. Äitinä minulle on tärkeää, että seurakunta on turvallinen ja helposti lähestyttävä yhteisö kaikenikäisille. Työskentelen kunnassa monikulttuuristen oppilaiden hankeasiantuntijana. Kolme kautta Olarin seurakunnan luottamushenkilönä ja nykyinen tehtävä seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajana ovat antaneet minulle vahvan näkemyksen seurakunnan toiminnasta ja sen kehittämisestä. Yli 30 vuotta partiota on opettanut käytännön johtamista, vastuunkantoa ja yhteisöllisyyttä.
Toimin espoolaisessa kansalaisjärjestössä toiminnanjohtajana. Elämäntyökseni muodostui hauraassa asemassa olevien ihmisten osallisuuden, yhteisöllisyyden ja mielenhyvinvoinnin edistäminen. Kohta siirryn eläkkeelle ja vapaaehtoistoimijaksi: erilaisten toimijoiden piiristä löytynee merkityksellisiä tehtäviä, jotka auttanevat myös lähimmäisiä. Tykkään käydä messuissa ja diakonia on lähellä sydäntäni. Vanhemmiten olen muuntunut moniulotteisemmaksi. Luonto on tärkeä ja sateenkaaren värit kauniita.
Olen jo pitkään elellyt aktiivisen eläkeläisen vilkasta elämää. Monenlainen vapaaehtoistoiminta on minulle mieleistä. Lakisääteinen sovittelutoiminta on vienyt aikaani lähes 40 vuotta. Hiljaisuuden kappelissa olin valvojana koko sen toiminnan ajan, 15 vuotta, Tukihenkilönä toimin edelleen. Olen tavannut ja tapaan ihmisiä hyvin monenlaisista olosuhteista yhdistyksissä ja seurakunnassa. Minulla on mielessäni Jeesuksen ohje: tehkää toisillenne niinkuin toivoisitte itsellenne tehtävän. Sain tämän ajatuksen uskovaisen perheen lapsena eläneenä. Viimeiset työvuoteni toimin erityisluokanopettajana autistisille lapsille.
Meitsi on Janne Levänen, teatteriteknikko, Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan kasvatti ja intohimoinen penkkiurheilija. Riparini jälkeen innostuin seurakunnan toiminnasta, jossa olen edelleen mukana mm. rippikoulutyössä ja nuortenmessuissa. Arki on asettunut Niittykumpuun ja haluankin olla varmistamassa, että oma kotiseurakuntani on myös tulevaisuudessa aidosti esteetön ja saavutettava, huomioi nuoret mm. pitämällä vaikuttajanuoret messissä, sekä huolehtii heistä ketkä pyörittävät seurakunnan arkea.
Olen 18-vuotias opiskelija Niittykummusta. Nuoresta iästäni huolimatta olen ollut monenlaisessa päätöksenteossa mukana aina nuorisohallituksista YK:n yleiskokouksen nuorten puheenvuoron suunnitteluun. Kirkko on ollut kasvaessani tärkeä yhteisö, jossa olen voinut tavata kavereita ja saada ääneni kuuluviin. Olen ehdolla pitääkseni asian näin, jottei kenenkään tarvitse jäädä yksin, ja jotta kaikilla olisi turvallinen paikka tulla kuulluksi.
Olen myynnin ammattilainen ja aktiivinen vapaaehtoinen Tuomasmessussa sekä seurakunnan toiminnassa nuorten ja kehitysvammaisten kanssa. Olen asunut Olarissa muutaman vuoden ja haluan rakentaa seurakuntaa, joka kuuluu kaikille. Minulle on tärkeää kuunnella erilaisia ihmisiä ja näkemyksiä sekä tehdä työtä yhdessä. Uskon seurakuntaan yhteisönä, jossa jokainen voi tulla kohdatuksi omana itsenään. Haluan olla tekemässä Olarin seurakunnasta avointa, ihmisläheistä ja elävää yhteisöä.
Olen Julia Mylläri, 28-vuotias teologian opiskelija. Seurakuntajuureni ylettyvät Seinäjoelle erityisesti rippikouluun, jonka jälkeen olen ollut toteuttamassa nuorten toimintaa ympäri Suomen. Pohjanmaalta tuon mukanani maalaisjärkeä, rehellisyyttä ja talkoohenkeä. Kirkon tulee mielestäni aina olla rauhan, rakkauden ja heikoimpien puolella, Kristus edellä! Harrastan käsitöitä ja musiikkia. Minut voikin löytää syksyn aikana luennolta neulomassa sukkaa tai Pohjanmaalta Hevimessusta laulamassa kovaa.
Olen Janne Nurmisto, 27-vuotias aktiivipartiolainen Matinkylästä. Olen ehdolla kolmatta kertaa tuomassa nuorten ääntä kuuluviin. Partiossa kartutettu kokemus antaa hyvän pohjan yhteistyölle. Polarisoituvassa ajassa haluan seurakunnan yhdistävän laajasti eri taustoja ja ajatuksia rakentaen siltoja sekä olevan paikka, jossa jokainen kokee olevansa tervetullut. Vapaa-ajalla minut löytää todennäköisesti juoksemasta Rantaraitin lenkkipoluilta.
Olen diplomi-insinööri, luokan- ja uskonnonopettaja, hiljaisuuden joogan ohjaaja sekä äiti ja isoäiti. Työni ja arkeni nojaavat laajaan sivistykseen, läsnäoloon ja ihmisten kohtaamiseen. Minulle on tärkeää, että kirkko toivottaa jokaisen ihmisen avoimesti tervetulleeksi täysin omana itsenään. Haluan olla mukana rakentamassa kirkkoa, joka tarjoaa turvaa, lohtua ja toivoa kaikkien elämänvaiheiden keskellä – matalalla kynnyksellä ja sydän auki.
Olen Olarissa asuva äiti ja isoäiti. Koulutukseltani olen erikoissairaanhoitaja ja nykyisin työskentelen SPR:n Veripalvelussa. Sen lisäksi toimin luottamustehtävissä TEHY:n ammattiosastossa. Minulle tärkeintä on huolehtia erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Kirkon diakoniatyö on tullut minulle tutuksi ja arvostan suuresti sitä neuvontaa ja tukea, mitä heidän pyyteetön työnsä tarjoaa elämän suurissa ja pienissä kriisitilanteissa. Nyt haluan olla itse mukana seurakunnan toiminnassa.
Olen 55-vuotias äiti, johtava sosiaalityöntekijä ja kirkolliskokousedustaja Friisilästä. Olen kokenut ja sinnikäs yhteisten asioiden vastuunkantaja. Olen toiminut aiemmin kaupunginvaltuutettuna sekä pitkään kirkon luottamushenkilönä Espoossa ja valtakunnallisesti. Haluan kirkon, joka on kutsuva, yhdenvertainen ja avoin yhteisö. Kirkon tulee kantaa vastuuta heikossa asemassa olevista ihmisistä, suojella luomakuntaa ja toimia oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana yhteiskunnassa.
Matinkylässä asuva KTM, jolla monipuolinen ja laaja kokemus yritysten ja järjestöjen kehittämistehtävistä. Yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistävä asukasaktiivi. Pienistä teoista voi lähteä liikkeelle isoja muutoksia kohti tulevaisuutta, jossa on tilaa, tehtävää ja paikka meille jokaiselle elämän loppuun saakka arvokkaana ja arvostettuna kansalaisena ja seurakunnan jäsenenä. Rakennetaan yhdessä toivottavaa tulevaisuutta.
Olen 18-vuotias ylioppilas Matinkylästä. Lähdin ehdolle, koska nuorena tiedän, mitkä asiat ovat nuorille tärkeitä seurakunnassa ja haluan toimia nuorten äänenä päätöksenteossa. Haluan, että jatkossakin seurakunta tarjoaa laadukasta matalan kynnyksen toimintaa lapsille, nuorille sekä perheille ja että kirkko on auki kaikille. Riparin jälkeen olen ollut aktiivisesti mukana isostoiminnassa sekä nuorten vaikuttajaryhmässä. Olen toinen nuorten edustajista seurakuntaneuvostossa.
Haluan että kirkko ja seurakunta on avoin kaikille.
Olen seurakunnan peruskasvatti. Olin lapsena päiväkerhossa ja pyhäkoulussa, ne antoivat uskon siemenen kasvun. Teologian opinnot seurasivat ja olen palvellut pappina Espoon seurakuntia ja Kirkkonummea sekä Hangon suom srkn vs. kirkkoherrana. Hallinto on tuttua työstä ja luottamustoimista. Olen ollut Mankkaan yläkoulun sekä Naisjärjestöjen Keskusliiton, Naisteologien ja Partaharju säätiön puheenjohtajana.
Hei! Olen 38-vuotias muusikko/ratkaisuasiantuntija ja asustelen Espoon Matinkylässä. Haluaisin olla mukana edistämässä sitä, että kaikki tuntisivat itsensä tervetulleeksi kirkkoon. Mielestäni myös Raamatun opetusta tulisi lisätä seurakunnissa. Toimin vapaaehtoisena Olarin seurakunnassa soittaen kitaraa erilaisissa tapahtumissa ja messuissa ja vedän Raamattupiiriä. Vapaa-aikani vietän salilla, luonnossa liikkuen, musiikin parissa (soittaen tai säveltäen) sekä kissani kanssa kotona rentoutuen.
Elinvoiman edistäjä. Matinkylä. Liiketoiminta- ja työllisyysasiantuntija, Espoon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus toimikunnan jäsen, kokenut luottamushenkilö. Rakennetaan inhimillistä seurakuntaa, jossa jokainen kohdataan arvokkaasti ja lähimmäisyys näkyy tekoina. Tärkeitä ovat osallisuus, yhdenvertaisuus, perheiden, yksin elävien, nuorten ja ikäihmisten tuki sekä palvelut lähelläsi. Päätöksentekoon tuon osaamista työelämästä, yhteistyöstä sekä palveluiden, talouden ja kiinteistöjen kehittämisestä.
Tavallinen tapakristitty, Matinkylä. Käyn kirkossa harvoin, mutta mielelläni saaden rauhaa, lohtua ja siunausta elämän käänteissä. Laulan virsiä, usein oktaavia alempaa. Arvostan kirkon työtä yksinäisten, ikääntyneiden, lapsiperheiden, nuorten ja maahanmuuttajien parissa sekä Kirkon Ulkomaanapua. Tosi tärkeää näinä leikkausten aikoina. Varavaltuutettu ja toista kautta Espoon Vanhusneuvoston jäsen. Työura pääosin ulkoministeriössä. Nuorena järjestöaktiivi ja toimittaja, Keskustan puoluesihteeri 1990-94.
Olen innokas ja kannustava englannin ja ruotsin opettaja Haukilahden koulusta. Olen puoliksi irlantilainen, joten kielet ovat aina olleet lähellä sydäntä. Vapaa-ajalla harrastan klo 5 aamusalitreeniä, Lego-rakentelua, PS5-pelaamista ja elokuvia. Asun nykyään Ison Omenan kupeessa, mutta juureni ovat Vanttilassa. Opettajana ja ihmisenä minulle on tärkeää nuorten asioiden ajaminen ja tukeminen. Siksi päädyinkin ehdolle. Nuorissa on tulevaisuus.
Olen Tommi Virtanen, opettaja ja kemian oppikirjailija. Nuorempana partio opetti minulle yhteistyötä, vastuunkantoa ja toisten huomioimista. Haluan rakentaa seurakuntaa, jossa jokainen voi kokea olevansa tervetullut ja arvokas. Kirkko kuuluu kaikille ihmisille. Haluan edistää avointa, yhteisöllistä ja kaikenikäiset huomioivaa seurakuntaa.